Mattie Ross (Hailee Steinfeld) yhdessä matkakumppaninsa kanssa
Joel ja Ethan Coenin ohjaama True Grit joka suomeksi tunnetaan myös nimellä Kova kuin kivi on vuonna 2010 julkaistu lännendraama. Sen pääosissa nähdään Jeff Bridges, Matt Damon sekä Hailee Steinfeld.
Nuoren teinitytön Mattien (Hailee Steinfeld) isä on tapettu rikollisen toimesta. Tyttö päättää kostaa isänsä kuoleman ja lähtee etsimään syyllistä. Hän palkkaa avukseen alkoholiin menevän sheriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges) joka on tottunut laittamaan väkeä kylmäksi aikaisemminkin. Rikollisjoukkoa jonka mukana myös Mattien isän tappaja on etsii myöskin texas ranger LaBoeuf (Matt Damon) ja vähitellen näiden kolmen tiet kulkevat toisinaan yhtä matkaa ja toisinaan erillään rikollisjoukkoa etsien.
True Grit on mielenkiintoinen moderni lännenelokuva. Sen tarina on hyvä ja sen hahmot ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia. Hahmoissa nähdään myös kehittymistä ja uusia piirteitä tarinan edetessä joka antaa lisää mielenkiintoa kerrontaan. Hahmojen välinen dynamiikka ja paikoitellen turhamainen egoilu toimii hienosti kuvaamaan heidän persoonallisuuttaan, sillä juuri tämänkaltaisilla keinoilla voidaan hahmoja rakentaa uskottavasti ilman että kaikkea tarvitsee vääntää katsojalle ratakiskosta.
Pidin siitä että juonessa oli mukavaa vaihtelua moneen perinteisempään tarinaan, sillä tässä elokuvassa yhtenä päähenkilöistä onkin nuori teinityttö joka päättää lähteä kostoretkelle. Hän ei ole myöskään tyypillinen modernien elokuvien äijämäinen naishahmo joka on kovis joka pieksee kaikki, vaan hän on päättäväinen ja itsepintainen mutta muutoin suhteellisen tavallinen tyttö.
Kerrontansa tyyliltä elokuva on selkeä ja helposti seurattava ja sen juoni etenee koko ajan hyvällä tahdilla pitäen yllä mielenkiintoa alusta loppuun saakka.
True Grit oli omaan makuuni hyvä elokuva jonka jaksaa katsoa helposti useampaankin kertaan.
Olutmestari Tumma Lager on 5,0 % vahvuinen gluteeniton Stadin Panimon olut. Olutta myydään ainakin tekstin kirjoittamisen aikaan S-ryhmän kaupoissa ja lisää tietoja löytää Stadin Panimon sivuilta (katso täältä).
Samoin kuin Olutmestarin Pilsneri, myös tämä vaahtoaa todella runsain määrin kaadettaessa tuoppiin. Vaahto pysyy pitkään pinnalla ja on kohtalaisen paksua ja hattaramaista.
Väri on miellyttävä tumman ruskea joka miellyttää omaa silmääni. Tuoksu on vähäinen eikä sitä erota juurikaan, mutta aikansa kun etsii niin sieltä löytää maltaisen tuoksun.
Suutuntuma on pehmeä ja keskitäyteläinen. Maussa nousee hyvin esiin paahteinen maltaisuus joka toimii hyvin, sillä paahteisuutta ei ole liiaksi eikä se dominoi makukenttää. Makea jälkimaku säilyy hyvän tovin suussa vielä kulauksen jälkeenkin.
Viholliset katolla vain hetkeä ennen elämänpoisto-operaation valmistumista
Tuttua huttua
Call of Duty: Modern Warfare 3 eli lyhemmin CoD: MW3 on vuonna 2011 julkaistu ensimmäisen persoonan kuvakulmasta pelattava sotapeli jonka on kehittänyt monesta muustakin Call of Dutystä tuttu Infinity Ward. Tämän CoD:in kehityksessä on ollut mukana myöskin Sledgehammer Games.
Pelin on julkaissut Activision ja se on saatavana Windowsille, Playstation 3:lle, Xbox 360:lle, Nintendo Wiille sekä Mac OSX:lle. Oma arvioni pelistä perustuu Xbox 360 -versioon ja pelasin sen myöskin alkuperäisellä Xbox 360 -konsolilla enkä uudemmalla Xboxilla taaksepäin yhteensopivuustilassa.
Tarina jatkuu siitä mihin Call of Duty: Modern Warfare 2 päättyi (lue arvostelu). Amerikkalaiset sotilaat John McTavish ja John Price ja venäläinen Nikolai pakenevat Afganista ja monen mutkan ja eri tehtävän kautta pelaajan tehtäväksi tulee päästää ilman pithalle terroristi Vladimir Makarovista. Matkalla keretään näkemään varapresidentin ja hänen tyttärensä kaappaus ja tietenkin heidän pelastamisensa.
Kokonaisuutena tarina on keskinkertaista tasoa eikä ainakaan itselleni siitä jäänyt käytännössä muuta mieleen kuin muutamat vaiheet. Voi tietenkin olla että en vain ole jaksanut niin keskittyneesti seurata tarinan etenemistä, tai sitten vain tarina oli niin tusinatasoa että se ei jaksanut pitää mielenkiintoani yllä. Olipa miten tahansa, tarina oli ja meni siinä sivussa omalla painollaan kun aseiden kanssa räimittiin tehtäviä menemään.
Luotia lippaaseen ja verta kentälle
Teurastamista tapahtuu niin sisällä kuin ulkonakin
Moderneja FPS-pelejä konsoleilla pelanneille kontrollit ovat tuttua kauraa eli kaikki painikkeet tekevät sitä mitä niiden nykyään jo odottaakin tekevän eikä yllätyksiä pääse syntymään.
Grafiikat on asiallista tasoa, vaikkakin 42-tuumaisella OLED-televisiolla katsottuna Xbox 360 -konsolin grafiikoista alkaa monin paikoin jo rujous paistamaan läpi. Voi olla että grafiikat pääsisivät paremmin oikeuksiinsa 21-27 tuumakoossa, mutta tätä ei tullut valitettavasti testattua. Saattaa silti olla että seuraavaa Xbox 360 -peliä pelatessa ainakin koetan näyttäisikö grafiikat mukavammalle pienemmässä tuumakoossa, vaikkakin pienmmät näyttöni eivät OLED-paneeleita olekaan.
Tietokoneen ohjaamien hahmojen äly on toimivaa tasoa. Viholliset osaavat ampua kohden eikä myöskään oman puolen sotilaat vaikuttaneet siltä että olisivat olleet hyödyttömiä peukalon pyörittäjiä vailla järkeä. Normaalilla vaikeustasolla pelattuna pelaajalla riittää tekemistä saatellessa vihollisia manan majoille, eli oman tiimin sotilaat eivät myöskään hoida kaikkea työtä pelaajan puolesta.
Samaa mitä yleensä aina
“Suu auki!” totesi hammaslääkäri. Nyt on viisaudenhampaan poisto käynnissä ja se voi tehdä kipeää.
Tuttu ja turvallinen suoraviivainen putkijuoksu tasapaksulla tarinalla on asia jolla tätä voisi parhaiten kuvata. Samalla se on ilmaisu mikä saa sen kuulostamaan huonolta, tylsältä ja sellaiselta että sitä ei kannata pelata, mutta totuus on silti täysin päinvastainen.
Tämä on hyvä ja viihdyttävä peli juuri siksi että se on kaikkea tuota. Kun asiat on tehty hyvin ja ne toimivat, on mukavaa pelata tällaisia pelejä ilman että niihin on väkisin keksimällä keksitty jotain uutta uudistusta vain uudistamisen itsensä vuoksi. Pelaan suoraviivaisia räiskintäpelejä siksi että ne ovat viihdyttäviä juuri sellaisena kuin ne ovat. Eivät ne tietenkään kaikille uppoa, mutta ei niiden tarvitsekaan.
Grafiikat on isolla näytöllä katsottaessa rujoudestaan huolimatta toimivat, pelimekaniikat on erinomaiset, musiikit ja äänet on miellyttävät eikä tässä oikeastaan ole mitään mikä itselleni tökkisi. Toimiva ja viihdyttävä peli jonka pelasi mielellään.
Banaaniliitin jossa ruuvit aukaistu ja suojavaippa sen vieressä irrallaan.
Joitain viikkoja takaperin hankin torista käytetyn stereovahvistimen kuten olen jossain tekstissä ohimennen maininnutkin. Olen käyttänyt vahvistinta nyt surround-setuppini etukaiuttimien (Wharfedale Diamond 230) kanssa ja olen ollut tyytyväinen niiden äänenlaatuun myös stereomusiikin kuuntelussa.
Samojen kaiuttimien käyttö stereo- sekä AV-vahvistimen kanssa on kuitenkin käytännön kannalta työlästä, koska johdot on aina vaihdettava kaiuttimen päästä eri vahvistimelta tuleviin johtoihin sen mukaan mitä vahvistinta haluaa käyttää. Vaihtoehtoisesti voisin tietenkin laittaa eri kaiuttimet stereovahvistimelle, mutta sisustuksellisesti tämä ei näyttäisi hyvältä omassa olohuoneessani.
Samaan aikaan samoihin kaiuttimiin ei voi turvallisesti laitteita vaarantamatta kytkeä kahta eri vahvistinta vaikka ainoastaan toinen vahvistin olisi päällä kerrallaan, sillä ne ovat kuitenkin vahvistimelle samassa ketjussa antamassa kuormaa ja ennemmin tai myöhemmin tämä käsittääkseni rikkoo vahvistimet. Aikomuksena ei ole luoda vaarallisia kytkentöjä, joten johtojen irroittelu ja toisten johtojen tilalle laittaminen on merkittävästi parempi vaihtoehto.
Videotykin ja television äänet menevät itselläni surround-vahvistimelle ja kun haluan kuunnella musiikkia CD:ltä, vinyyliltä tai kasetilta käytän stereovahvistinta. Koska kaiuttimien käyttö vaihtelee mahdollisesti useastikin viikossa, on johtojen vaihtaminen kaiuttimille tapahduttava helposti.
Jotta kaiuttimien johtojen vaihtelu sujuisi mahdollisimman helposti oli helpoin ja luultavasti ainakin kustannustehokkain ratkaisu hankkia johtoihin banaaniliittimet. Jonkinlaisia kytkimellä tapahtuvia kaiuttimien valintarasioitakin on ilmeisesti kyllä olemassa, mutta omassa käytössä banaaniliittimet ja käsin vaihteleminen ajaa asiansa tarpeeksi hyvin.
Asennuksen ajaksi suojavaipan voi ottaa pois jolloin johdon ruuvaaminen käy helposti.
Asentaminen oli näissä liittimissä helppoa (toisin kuin joskus vuosia sitten käyttämissäni toisissa liittimissä), vaikkakin parissa ensimmäisessä liitännässä en tajunnut laittaa molempia ruuveja kiinni. Jos ne irtoavat niin korjaan ne myöhemmin paremmaksi.
Asennus tapahtui siis siten, että ensin liittimestä pyöritetään sormilla suojavaippa irti jonka alta paljastuu liitin jossa on kaksi pientä ruuvimeisselillä pyöritettävää ruuvia. Kun ruuvit on aukaistu tarpeeksi voidaan kuorittua kaiutinjohtoa tunkea liittimen sisälle. Kun johto on liittimen sisällä kiristetään ruuvimeisselillä ruuvit kireälle jolloin kaiutinjohto puristuu jämäkästi liittimeen. Lopuksi vielä pyöritetään suojavaippa takaisin paikalleen jolloin liitäntä on nätisti piilossa.
Parin ensimmäisen kohdalla en huomanut että suojavaippa lähtee kokonaan irti ja sen alla on vielä toinenkin ruuvi joten pari ensimmäistä kiinnitystä meni yhdellä johdolla kiinni, mutta oneksi tämän voi nopeasti korjata mikäli liitäntä jostain syystä sattuu irtoamaan.
Banaaniliittimien vaihto käy todella nopeasti, sillä johdon saa kaiuttimista irti muutamassa sekunnissa eikä toisten johtojen tilalle laitto ota aikaa sen suuremmin. Nyppäisemällä irti ja tökkäisemällä toiset tilalle. Merkittävästi helpompaa kuin pyöritellä kaiuttimen takana johtoja irti, pujottaa kuorittu kaiutinkaapeli sisään ja ruuvata takaisin kiinni.
Lucy Liu ja Cedric The Entertainer nähdään Codename: The Cleanerin pääosissa.
Codename: The Cleaner (IMDB) eli Koodinimi: Siivooja on vuonna 2007 julkaistu toimintakomedia jonka on ohjannut Les Mayfield. Pääosarooleissa nähdään Cedic The Entertainer, Lucy Liu ja Nicollette Sheridan.
Jake Rodgers (Cedic The Entertainer) herää hotellin sängystä vieressään kuollut FBI:n agentti. Hän ei muista mitä on tapahtunut eikä edes sitä kuka hän on. Paetessaan hotellilta hän pääsee hänen vaimokseen esittäytyvän naisen Dianen (Nicollette Sheridan) kyytiin. Jake ei kuitenkaan muista häntä eikä kotiaan, mutta vähitellen muistikuvia alkaa tulemaan hänen mieleensä. Huomattuaan että Dianella ei ole häntä kohtaan hyvät tarkoitusperät hän pakenee ja törmää uuteen naiseen, Ginaan (Lucy Liu), joka kertoo olevansa hänen naisystävänsä. Vähitellen Jakelle alkaa selvenemään että monet eri tahot etsivät X1-sirua jonka piilopaikan hän tietää jos hän saa sen palautettua mieleensä.
Tarina on toimivaa tasoa ja toi tyylillisesti mieleen The Hangover (Kauhea kankkunen) -elokuvan missä myös kärsitään muistinmenetyksestä ja vähitellen muistikuvia alkaa palautumaan. Yhtäläisyys tarinassa on siis sangen vähäinen, mutta jostain syystä se itselleni nousi mieleeni tätä katsoessa.
Juoni on selkeästi rakennettu ja etenee hyvin eikä jää missään vaiheessa paikalleen junnaamaan. Henkilöitä on tarpeeksi mutta ei liikaa, joten tarinan seuraaminen on helppoa eikä vaadi kovin suuria ponnisteluita että tapahtumista pysyy kärryillä.
Hupaisia elementtejä on kautta linjan, mutta varsinaisesti naurattavia kohtauksia ei ole juurikaan, joten vaikka tämä onkin komedia, on siinä enemmänkin koominen pohjavire kuin naurua aiheuttavia hetkiä. Huumorin laadusta tietenkin voi aina olla mitä mieltä tahansa, toisiin se toimii ja toisiin ei. Mitään erityisen älykästä huumoria ei kuitenkaan kannata lähteä tästä elokuvasta etsimään.
Pidin ohjaustyylistä ja sen sopivasta rauhallisuudesta. Toimintakohtaukset ovat tarpeeksi nopeita että tuntuvat toiminnalta, mutta tarpeeksi verkkaisia että ne ovat miellyttäviä katsoa. Sinänsä tuntuukin hupaisalta että elokuva joka ei ole toimintaelokuva onnistuu toiminnallisten kohtauksien ohjauksessa paremmin kuin aivan liian moni moderni toimintaelokuva.
IMDB:ssä arvosana tälle on ainoastaan 4.6 ja Metascoressa kriitikoiden pisteytys on 33/100 joten tämä ei ole nauttinut erityisen suurta suosioita isomman yleisön keskuudessa. Tästäkin huolimatta itse pidin kyllä tästä elokuvasta. Se on mukavan viihdyttävä, rento ja kepeä hyvän mielen hömppä jossa on sopivasti huumoria joka toimii oikeanlaisessa mielialassa.
